16. helmikuuta 2017

Ennuste

Tänään aamulämpö oli taas lähtenyt nousuun, ollen 36.51 astetta. Saa nähdä nouseeko se tuosta vielä lisää vai alkaako se jo enteilemään vuodon alkua. Mutta tosiaan aikamoinen estrogeenipiikki oli kyllä eilen. Parin päivän aikana naamaankin(ylläri ylläri leukaan) on iskenyt pari sellaista super kipeää jättinäppyä, joihin ei tosiaan kannatta hipaistakkaan. Tänään aamulla nuo näppyset oli jo hieman hellittänyt, eikä olleet enää niin kipeitä. Selkeesti hormooninäppyjä kyseessä. Estrogeeni ei todellakaan ainakaan kaunista minua :D

Mutta niin tuohon otsikkoon viitaten. Sain ystävältäni synttärilahjaksi sellaisen vuoden 2017 horoskooppi kirjasen, mitä myydään aina siinä kauppojen kassan vieressä :D Se oli siis täysin läpällä tehty ostos, mutta olen sitä nyt vähän matkaa lukenut ja törmäsin tämmöiseen kohtaan:
"Saat hyviä uutisia perhenlisäystä koskien, uutisia, joita oletkin jo odottanut." Voi Luoja, anna tuon ennustuksen käydä toteen! Siinä mielessä tuo maaliskuun ennuste osuu kyllä kivasti kohilleen, että meillähän on siis maaliskuussa hääpäivä ja kuun lopussa odottaa meiän kauan haaveilema Islannin seikkailumatka. Aa että! Nuo uudet haasteet vois liittyä myös meiän tulevaan lattiaremppaan, joka alkaa maaliskuun lopussa. Iiiih en malta odottaa!

Pidetään nyt siis peukkuja, että tuo meidän tuleva taukokierto olisikin sitten se THE kierto ja me saatais sitä perheenlisäystä ihan kotiinkin saakka :)

Toivotaan!

6 kommenttia:

  1. Mulla on kaikki peukut ja varpaat ristissä et ton hömppäkirjan ennustus kävis pian toteen teille <3 ja rehellisesti sanottuna uskonkin että käy pian toteen :)

    Pakko muuten kysyy et miten teet ton lämmön mittauksen kanssa? Kielen alta vai kainalosta ja aina samaan aikaan vai miten sitä pitääkään?
    Itseä vähän kutkuttelis nyt varmat päivät ehkäisynä kun kierto on kellontarkaksi nyt palautunut synnytyksen jälkeen mut hormoneita en enää ikinä haluis käyttää ehkäisyyn...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihih voi kun ne tähdet olis nyt meille kohdallaan :D
      Mä mittailen ihan kainalosta, mut mittaan joka aamu samaan aikaan eli klo 5.50, heti kun herään :) Kainalosta mitattuna ei oo kuulemma luotettava, mut omasta mielestäni jos mittausolosuhteet pysyy muuten muuttumattomana niin se kainalosta mitattukkin tulos on ihan vertailukelpoista :D Tuohon ns. luomuehkäisyyn on kai sellaisia syljestä testattavia laitteitakin, mutta ne on kyllä ihan kamalan tyyriitä. Toki jos tuntee kroppansa hyvin, niin jo pelkkien limojen perusteella melkeinpä tietää jo hyvin oviksen ajankohdan :) Lämmöistä voi sitten varmistaa, että tapahtuiko ovis silloin kun oli epäillyt.

      Poista
  2. Wow mikä ennuste. Mä uskon noihin jotenkin kyllä! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kun lueskelin niitä alkusepustuksia, ni alko hirveesti mieli mennä jollekkin tarot-ennustajalle :D Voi kunpa tähdet nyt olis meille kohdallaan ja tuo ennuste kävis toteen ♥

      Poista
  3. No huhuh mikä ennuste :D <3 nyt kuule.... Tähdet vois olla kuule ihan pian kohdallaan!!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olis ihana kun tulis sellanen pikku ennelapsi :) ♥

      Poista

Muistathan pysyä asiallisena :)