26. helmikuuta 2016

Tärppikierron ennakoinnit

Iik, varasin ajan neuvolaan ensikäynnille. Jännittää hurjan paljon. Sain sen onneksi just täydellisesti osumaan lomani alkuun, niin ei edes tarvitse keksiä mitään tekosyytä töistä myöhästymiseeni. Neuvolan ajankohdaksi tuli siis 22.3. Tämä raskaus tuntuu taas himpun verran todellisemmalta. Kauheeta odotteluahan tämä alku on, mutta etappi kerrallaan siitä selvitään. Mulla onkin monta etappia, joita laskea. Ensin olis ne yhdet häät mistä pitäis selvitä hengissä, sit ehkä mahdollisesti omat polttarit, sit eka neuvolakäynti, sit maistraattivihkiminen, sit hääpäivä ja kylpyläreissu. Sit ollaanki jo melkein kymppiviikolla. Kyyllä tää aika tulee menemään vielä nopiaa. Tarrasukat vaan jalkaan, että pysyy matkassa mukana loppuun asti :)

Mutta oli tarkoitukseni vähän kirjoitella siitä, että mikä tässä kierrossa oli jotenkin käänteen tekevää, että tärppäsi. Toki uskon, että tämä oli vaan monien sattumusten summa, mutta sellaista se vauvantekohomma välillä on :D

• Ensinnäkin, sain hymynaaman ovistestiin, eli bongasin ovulaation. Pakko myöntää, että petipuuhat ajoittui tasan siihen hetkeen kun se hymynaama ilmestyi, eli ei siis ajoitettu peitonheilutuksia ovulaation ympärille sen enempää. Vain se yksi kerta ja sehän riitti :)

• Aloitin Terolut-kuurin. Vaikka kaikki verikokeet otettiin ja todettiin arvot olleen kunnossa, niin jostain syystä tiputteluvuotoa esiintyi tässäkin kierrossa. Teroluttien avulla tiputteluvuoto loppui heti ja raskaus olikin saanut alkunsa.

• Ostin uudet vitamiinit. Aloitin jo edellisen kierron lopussa, mutta tässä kierrossa söin ja syön edelleen joka aamu 100 ug D-vitamiinia ja yhden Gelee Royale- kapselin, sekä Multivita Plussan. Tosin nyt olen vaihtanut tuon Multivita Plussan Multivita raskaus ja imetys tabletteihin. Tuossa Plussassa on jonkin verran A-vitamiinia, mitä ei kaiketi suositella raskaanaoleville.

• Ajatukset oli muualla kuin vauvantekoprojektissa. Tiedän, tiedän, tämä on se kaikkein pahin klisee, mutta pakko myöntää, etten ole ehtinyt kriiseilemään vauvantekohommia sen pahemmin, kun olen järjestänyt polttareita ja omia häitä ja millon mitäkin. Hyvä kun sentään jaksoin mittailla silloin tällöin aamulämpöjä ja tehdä ovistestin just eikä melkein oikeeseen aikaan. Tosiasiassa mulla oli katse vielä pitkälti tulevaisuudessa ja mahdollisesti tulevissa lapsettomuushoidoissa. Välillä on ihan hyvä saada jotain muutakin ajateltavaa. Tosin voi olla, että mulla on vaan niin huono tuuri, että heti kun varaan etelän matkan, niin heti alkaa raattaat pyörimään toisaalla :D haha...rattaat...

Tämmösiä mulle tuli nyt mieleen. Välillä tuntuu, että nämä vauvantekohommat on kuin tähtitiedettä, mutta näköjään välillä se aurinko paistaa risukasaankin :) Pitäkäähän kanssasiskot toivoa yllä. Plussatuulia kaikille!

2 kommenttia:

  1. tulethan vielä päivittämään uutisia :)
    teitkö jo digitestin vaikka manuaalinen jo näytti selvän plussan? Entä miten oireet? Ja miltä tuntuu? :)

    Olen niin onnellinen sun puolesta, vaikka emme tunnekaan!

    T. Mimi ja rv 15 ikäinen pikkuinen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, kiitos Mimi ja onnea sinullekin raskaudestasi :) Tein digitestin eilen(5+0) ja se näytti 2-3 vkoa eli hyvin näyttäisi pikkuinen kasvavan :)

      Kirjoittelen mielelläni oireistani ja raskaudestani jatkossakin, kävi sitten niin tai näin. Täällä on niin ihana vertaistuki, että oli huoli iso tai pieni, niin aina löytyy joku joka on miettinyt samaa :D Tervetuloa siis seuraamaan taivaltani jatkossanin!

      Poista

Muistathan pysyä asiallisena :)